![]() | ![]() | ![]() | ![]() |
---|
LASKIAISSUNNUNTAI

JUHANNUS 2019
Koti-Suomen juhannus: Nuoret koivut molemmin puolin pääovea, juhannussauna, uusia perunoita, juhannuskokko, juhannustanssit, valoa, Suomen lippu salossa yli yön, yhdessäoloa ja iloa.
Sana ”juhannus” tulee nimestä ”Johannes”. Vanhan kirkollisen perinteen mukaan (400-luvun alkupuolelta lähtien) Johannes Kastajan syntymäpäivää on vietetty 24.6. Juhannus on siis kirkollisessa kalenterissa Johannes Kastajan syntymäpäiväjuhla.
Monissa seurakunnissa on ollut tapana pitää suuret konfirmaatiojuhlat juuri juhannuksena. Mitään erityistä syytä tähän ei ole -- rippikoululeirit aloitettiin tavallisesti heti koulun päätyttyä ja siksi konfirmaatio tapahtui juhannuksena.
Juhannushäät ovat olleet erityisesti 1980-luvulle saakka monen suomalaisen mielissä kaikkein romanttisimmat.
Juhannus osuu kesäpäivän seisaukseen aikoihin, aivan samoin kuin joulu osuu talvipäivän seisauksen aikoihin. Alkukirkon aikoina monet ”pakanalliset” juhlat muutettiin kirkollisiksi. Näin syntyivät niin juhannus kuin joulukin juuri noille päiville.
Kesäpäivän seisaus, vuoden pisin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla, siis se päivä, jolloin aurinko ”kääntyy” Kravun kääntöpiiriltä kohti etelää Kauriin kääntöpiirille, on tänä vuonna kesäkuun 21., klo 8:54 USA:n länsirannikon aikaa.
Parasta juhannusta ja kesän jatkoa kaikille,
Pastori Jarmo Tarkki
COFFEE HOUR DONATIONS
Coffee hour on the patio follows the service. Everyone
is invited to participate by bringing something to share
on the table. Sandwiches, cakes, fruit, pulla or
korvapuustit and cookies are all hot commodities. Also,
help with cleaning up afterwards is greatly appreciated
Kiitos to the coffee hour organizers: Aada Heikkilä,
Christa Tuominen and Aada Waltari
Interfaith Community Services Food Pantry
Help the community by making a donation to our host church's
food drive or clothing drive (see info in the Incarnation
Church Events section), the collection boxes are in the narthex.
March requested food items are: peanut butter, jelly, and juice boxes.
PLEASE UPDATE YOUR CONTACT INFORMATION
With the crazy weather we've been having, it is important to update
your contact information in case we need to reschedule the worship
service. Contact us to update your information if it has changed.
Are you following us on Facebook? Check out our page and share your photos.